Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
:n näkevän päivänvalon niin ikään lokakuussa. Vaikka tähän on vielä viitisen kuukautta aikaa, ovat vuodot paljastamassa jo yhden suuren yllätyksen., jotka ovat paljastaneet Googlen seuraavien puhelimien muotoiluun liittyviä yksityiskohtia. Mitat ovat vahvistettu mitä ilmeisimmin useammasta eri lähteestä.
Thinbornen listaus paljastaa kolme eri mallia, jotka ovat Pixel 9, Pixel 9 Pro sekä Pixel 9 Pro XL. Tämä täsmääon aavistuksen ohuempi kuin edeltäjänsä. Lisäksi aiemmissa sukupolvissa nähty kameravisiiri on mitä ilmeisimminkin vaihtumassa perinteisemmäksi kameralohkoksi.Kuten huhujen ja vuotojen kohdalla aina, paljastuksiin kannattaa suhtautua sopivalla varauksella ennen virallista julkistusta.
Voinemme olla varmoja, että huhut ja vuodot vain lisääntyvät lokakuun lähestyessä. Sitä odotellessa katseet kannattaa kääntääMarkus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
United Kingdom Latest News, United Kingdom Headlines
Similar News:You can also read news stories similar to this one that we have collected from other news sources.
Amazon halves price of 'great' Google Pixel smartwatchThe handy smartwatch, which can help to track your exercise, heart rate and much more, is currently sitting at 55% off in the Amazon sale.
Read more »
Minecraft surprises fans with exciting anniversary pixel artJoe is a regular freelance journalist and editor at Creative Bloq. He writes news, features and buying guides and keeps track of the best equipment and software for creatives, from video editing programs to monitors and accessories.
Read more »
All Android owners warned over invisible attack that can empty accounts without you realising...Prompt: Get the latest Android updates available for you To get the latest Pixel phone updates, activate Google Assistant on your Pixel 8 and Pixel 8 Pro and say, 'Update my phone now.' Learn more about Pixel support on Assistant. When you get a notification, open it and tap the update action.
Read more »
Google One VPN axed for everyone but Pixel loyalists ... for nowAnother one bytes the dust
Read more »
Tech expert's £25 earbuds 'so good' she ditched expensive onesThe wireless pair of earbuds from Amazon may be the underdog against brands like Apple, Samsung and Google Pixel but tech expert Harriet Morphy-Morris says they're just as good
Read more »
iPhone 16:n akkuvuoto vihjaa hyviin ja huonoihin uutisiinMarkus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
Read more »